Klikkaa kuvaa, niin saat
sen suurennettua.
Kartta taisteluista
Bengtskär palaa 26.7.1941
Maalaus taistelusta. (Rintamamuseo, Hanko)
Granholman tulenjohto
|
BENGTSKÄR SODAN RUNTELEMANA
Ensimmäisessä maailmansodassa majakka sai kokea kovia.
Jo muutamia viikkoja sodan syttymisestä majakka sammutettiin ja miehitys siirrettiin
maihin. Venäjä pelkäsi Saksan maihinnousua Hangon suunnalla ja aloitti alueella
sotavalmisteluita. Syksyllä saapuikin Saksalaisia sota-aluksia majakan lähivesille ja
ampui kymmenkunta kranaattia Bengtskärin majakkaa kohti. Majakan seiniin tuli ammottavia
aukkoja, mutta tukirakenteet ja laitteisto säilyi kuitenkin ehjänä. Tulitukseen
osallistuivat mm. risteilijät Magdeburg ja Augsburg. Tuli-iskun jälkeen laivasto-osasto
vetäytyi merelle.
Tämä tapaus jäi sodan ainoaksi merkittäväksi tapahtumaksi Bengtskärin majakan
osalta. Majakan korjaustyöt aloitettiin vasta 1919 kun lähivedet saatiin raivatuiksi
miinoista. Vielä korjausten alettua, räjähti rannassa ajomiina rikkoen majakasta
ikkunoita.
Talvisodassa majakkaa käytettiin vartio- ja tulenjohtotehtävissä. Muuta mainittavaa
ei ollut kuin jokunen lentokoneen ylilento.
Jatkosodan sytyttyä oli asetelmat aivan toiset kuin
aiemmin. Bengtskär tarjosi oivan
tähystyspaikan luovutettuun Hankoniemeen.
Bengtskär kuului läntisimpään kuudesta Hangon rintamalohkosta. Tämä Hiittisten lohko
oli 4. Rannikkoprikaatin miehittämä (II/4.RPr). Sen etumaiset patterit sijaitsivat
Örössä ja Granholmissa. Rosalan oli sijoitettu komppania jalkaväkeä ja lohkon
esikunta Hiittisten kirkonkylään. Sodan syttyessä majakan miehitys koostui kuudesta
sotilaasta ja kolmesta majakanvartijasta. Heinäkuussa Venäläiset kiinnittivät
huomionsa Hankoon länsipuolen saariin ja niistä tapahtuvaan tähystykseen. He
päättivät tehdä asialle jotain. Morgonland nimisessä saaressa toimiva tähystysasema
päätettiin hävittää, ja niin tapahtuikin 16.7.41. Saareen hyökkäsi iskujoukko
ottaen vangiksi saaren suomalaiset. Vangiksi joutuivat: Per-Erik Ahlblad, Arvi Nyman,
Ernst Pihl, Nils Ranta, Torvald Samuelsson ja Albin Törnqvist. Kaikki, paitsi Arvi Nyman,
kuolivat vankeudessa.
Majakka oli kuin tikku venäläisten silmissä ja suomalaiset pelkäsivät syystä että
se on seuraava kohde. Luodolle komennettiin rannikkoiskukomppaniasta luutnantti Fred
Lutherin joukkue vahvistamaan puolustusta. Puolustajien lukumäärä kasvoi 32 mieheen.
Puolustusta alettiin kiireesti vahvistamaan, tosin aikaan ei saatu kuin muutama
piikkilanka este vesirajaan. Aika oli liian niukka.
Miesten henkilökohtaisten Mauser-kiväärien lisäksi, aseina oli kaksi konekivääriä,
muutama konepistooli sekä käsikranaatteja. Ainoana tykkinä oli Madsen-konetykki
sijoitettuna majakan länsipuolella olevaan asemaan. Tornissa oli jatkuvasti vartiomies.
Illalla 25.7 alkoi tapahtua. Vähän ennen puoltayötä lähti kolme alusta
Hankosta
ottaen suunnan ohi Russaröön. Tarkoitus oli harhauttaa. Alusryhmä otti uuden suunnan
Russaröön eteläpuolelta kohti Bengtskäriä, edeten mahdollisimman äänettömästi,
savun ja usvan turvin. Ensimmäinen vene rantautuikin kohta klo. 01 jälkeen. Venettä
vastaan tuli pahaa aavistamaton suomalainen vartiomies, sotamies Nystrand, joka luuli
laivoja saksalaisiksi. Erehdyksen huomattuaan hän juoksi järkyttyneenä ylös majakalle,
ja huusi "Ryssen e´här.."
Iskuryhmä eteni kohti majakkaa ja ulkorakennuksia kun kolmas alus, PK 311 jonka kyydissä
oli tuhoamisryhmä räjähdysaineineen, lähestyi rantaa. Silloin puhkesi majakan luona
hirvittävä rytinä.
Majakan tornissa vartiossa ollut mies, oli myös suorittanut hälytyksen. Luutnantti
Luther herätettiin, ja hän ryntäsi ikkunaan ja komensi ulkopuolella näkyviä hahmoja
kiiruhtamaan asemiin. Vastaukseksi luutnantti sai konepistoolisarjan joka pirstoi kiveä
pään vierestä.
Alhaalla, etelänpuoleisen ulko-oven eteen pystytettiin konekivääriä, johon kuitenkin
tuli lataushäiriö melkein heti. Konekiväärin ampuja Holmström kaatui heti perään
luotien puhkomana ja Luther haavoittui käsikranaatin sirpaleista joka myös
vei kolme etuhammasta mennessään. Luther ryntäsi
takaisin sisään. Yläkerroksessa hän kohtasi sotamies Anjalinin jonka hän komensi
heittämään kasapanoksen lähimpien venäläisten niskaan.
Venäläiset olivat muutaman metrin päässä, aivan terassin reunan alla.
Majakkarakennuksesta heitetty kasapanos osui tähän "kuoppaan" sillä seurauksella
että muutama hyökkääjä ja iskujoukon johtaja luutnantti Kurilov kaatui.
Tämän nähtyään Luther lähti kohti radiohuonetta, mutta kynnyksellä
hän kuuli kovan lätkäyksen ja tömähdyksen. Anjalin oli kaatunut
kuolleena maahan pää kuulan lävistämänä
Puolustajat linnoittautuivat majakan sisälle.
Venäläiset olivat vallannet koko saaren, paitsi majakan ja saaren länsiosan. Majakan
lounaispuolella taistelivat alikersantti Bjelke ja sotamiehet Eriksson, Gustavsson ja
Åberg, askel askeleelta peräytyen kohti ulkovarastoa.
Ainoa yhteys ulkomaailmaan oli radio jota hoiti alikersantti Hyppö. Sen välityksellä
pyydettiin apua Hiittisten esikunnalta. Komentajana toiminut majuri Moring välitti
avunpyynnön Högsårassa ankkurissa makaaville tykkiveneille, ja komensi tykkipatterit
Granholmissa ja Örössä antamaan tulitukea.
Tulitus karkottikin venäläisalukset kauemmaksi saaresta ja tehden heidän tulituksensa
majakkaan tehottomaksi.
Pari tuntia myöhemmin Lutherin haavoiduttuaan toisen kerran, alikersantti Bjelke otti
komennon, jäljellä oli 15 taistelukykyistä miestä. Alikersantti oli päässyt kahden
miehensä kanssa majakkaan, kolmas, sotamies Åberg, jäi kaatuneena ulkorakennukseen.
Tykkipattereitten tuli ohjattiin saareen.
Tulitus oli kuitenkin niin tarkkaa, että ainuttakaan kranaattiosumaa tullut itse
rakennukseen. Silti jatkui venäläisten rutistus, kranaattien tipahdellessa, pyrki
venäläiset vimmatusti alakerran ovista ja ikkunoista sisälle, ja pääsikin.
Yläkerroksissa alkoi tilanne olla hälyttävä, ampumatarvikkeet olivat alakerroksessa,
ylhäältä ne vähenivät huolestuttavaa vauhtia.
Ulkona kohtasi PK 311 yllättävän vastuksen sen yrittäessä toistamiseen laskea
räjäytysryhmän saareen, Madsen-tykki heräsi henkiin, alikersantti Nurmi, sotamiehet
Kajander ja Virtanen avasivat sillä tulen karkottaen aluksen kauemmaksi. Tulitus meni
liian korkealle, koska tykkiaseman reuna esti piipun laskemisen riittävän alas, mutta
tämä riitti. Madsen-tykki esti toisenkin maihinnousuyrityksen, tällä kertaa
länsirannalle, aivan aseman lähettyville.
Tykkimiehistölle alkoikin olla jo tukalat oltavat ja he päättivät vetäytyä,
majakkaan se ei ollut mahdollista koska tässä vaiheessa venäläiset olivat välissä ja
myöskin majakan alimmassa kerroksessa.
Pakoon piti päästä. Ainoa vaihtoehto oli meri.
Vaihtoehtona oli uida Dömmaskäriin tai suomalaisaluksille joita jo kierteli saaren
ympäri. Virtanen hyppäsi mereen ja pääsi uiden länsipuolella sijaitsevan luodon ohi
josta suomalaisalus huomasi ja poimi miehen turvaan. Nurmella oli tukalat olot, hän kun ei
ollut uinut eläissään kuin 20 metriä kerralla, se pisti miettimään. Tilannetta
avusti kolme venäläis- kypärää jotka vilahteli ilkeän lähellä, Nurmi pinkaisi
juoksuun ja hyppäsi mereen ottaen suunnan Dömmaskäriin. Uintimatkaksi tuli 2 km, alussa
joutui jonkun verran sukeltamaan koska venäläiset tulittivat rannalta pakenevaa miestä.
Asemaan jäänyt uimataidoton tykkimies kaatui.
Apuun tulleet laivat laskivat ensimmäisen joukkueen, 12 miestä ja konekiväärin,
vänrikki Åsvikin johdolla maihin. Kello oli n. 05.40. He rantautuivat saaren
itäpuolella olevaan laituriin, koska siitä oli lyhin matka majakkaan.
Nyt sekaantui myös venäläisiä lentokoneita taisteluun. Turusta lähetettiin kolme
Fokker D.XXI hävittäjää hätistelemään niitä pois tykkiveneiden kimpusta. Tykkivene Uusimaa
tulitti venäläisaluksia saaden osuman yhteen joka oli lähestymässä saarta, ilmeisesti
aikomuksenaan evakuoida hyökkääjiä.
Alus upposi, 16 merimiestä pelastettiin.
Kello 06 ja 07 välillä pystyttiin lähettämään lisää joukkoja saareen. Luutnantti
Kaikkonen ja 83 miestä nousi maihin. Kaikkosen ja alikersantti Bjelken hyvä yhteistyö
tuotti tulosta, Bjelke joka oli majakan tornissa, ohjasi Kaikkosen miehiä kohti
kalliokoloissa lymyileviä venäläisiä. Kesti kuitenkin vielä kaksi tuntia ennen kuin
apujoukot pääsivät majakkaan asti, niin kovaa oli venäläisten vastarinta.
Vakavammin haavoittuneet, joukossa luutnantti Luther, päästiin evakuoimaan kello 10
maissa. Vihollisten etsintä saarella jatkuu. Tähystys ilmoitti suurten venäläisalusten
lähestymisestä, Väinämöinen ja Ilmarinen hälytetään apuun. Ne jäävät kuitenkin
Vänön luo tarkkailemaan tilannetta, koska ilmenee että vihollisalukset ovatkin
"vain" partioaluksia. Venäläinen tykistö Russarösta ampuu kohti saarta ja
suomalaisaluksia, mutta tulitus jää ilman suurempaa vaikutusta.
Kello 17.02 löytyy 10 venäläistä sotilasta, ja vielä 4, parinkymmenen minuutin
kuluttua. Vangit kertovat avun saapuva illalla.
Mitään mainittavampaa ei enää tänä päivänä tapahtunut.
Viimeinen venäläinen, 21 vuotias Alexejev Kaljatski, antautui (löydettiin pienestä
rotkosta) 4 päivää myöhemmin heikkona, nälkiintyneenä, turhaan omiensa apua
odottaneena.
Seuraavana päivänä, 27.4.1941, tulivat
venäläiset lentokoneet Bengtskärin majakan ylle. Ensimmäisellä kerralla,
keskipäivällä, eivät pommit tuottaneet suurta vahinkoa. Iltapäivällä majakkaa
pommitettiin uudestaan ja siihen tuli tällä kertaa täysosuma, yksi lentopommi tuli
rakennuksen katon läpi ja räjähti. Rakennuksen sisäosia romahti alakerroksessa olevien
haavoittuneiden ja muiden sotilaiden päälle. Kaatuneita tuli arviolta 15, haavoittuneita
14, näistä vakavasti 8.
Kaatuneiden joukossa oli myös kirjoittajan isoäidin veli, Harald Liljeberg.
Hänet oli komennettu heti hyökkäyksen jälkeen vartiopaikaltaan Grisslekobbenista
apujoukkoihin, ja oli siis pommituksen aikana majakkarakennuksessa. Hänen toverinsa, Erik
Simons, tunnisti pahoin runnellun miehen sini-valkoraidallisten kesähousujen perusteella.
Nämä housut oli lähettänyt Haraldin vaimo, näyttelijä Signe Liljeberg, koska
armeijan sarkahousut olivat liikaa herkkähipiäiselle miehelle kesäkuumalla.
Harald haudattiin Hiittisten sankarihautoihin.
Nelisenkymmentä venäläis-sotilasta
haudattiin Örön saareen, ei ole tiedossa kuinka moni hukkui.
Tämä taistelu vei 36 suomalaista mennessään.
Lähteet:
B. Zilliacus: Ulkosaaaristossa, Tammi , Helsinki 1974
S. Laurell: Majakat, Luotsiliitto , Rauma 1989
P-O Ekman: Sjöfront, WSOY, Juva 1981
Erik Simons: Artikkeli, Vasabladet 13.7.1981
Erik Appel: Intervju av Fred Luther, Hufvudstadsbladet 12.01.1985
© Kaj Sukevainen 1999
|
